perjantai 24. lokakuuta 2014

Kaukana kotoa

Oon kovasti joutunut priorisoimaan ja uudelleenjärjestelemään elämäni tärkeitä asioita. 

Ero. Ero itsessään ei ole ongelma. Osaan sen homman kyllä. Tunnen sen verran hyvin itseni. Onhan se raskasta ja kovasti joutuu läpikäymään asioita, mutta tiiän, että se aina helpottaa. Ja jotenkin ajatus siitä, että juuri nyt tarvin tilaa itseni ympärille, menee ikävän ja kiukun ja kaikkien niiden negatiivisten asioiden ohi. Zen.

Mä kestän ihan käsittämättömän tyynesti sellasia asioita, joista toiset ryömis tuskasta. Oon niin tottunut olemaan vahva. Mutta tää juurettomuus. Pitkästä aikaa mulla on oikeasti sellanen olo, että mun arjenhallinta sakkaa ja langat tippuu käsistä.

Kaikkein tärkeintä mulle - luonnollisesti perheen ja lauman lisäksi - on juuret ja kuulumisen tunne. Olla osa jotain. Feeling of Belonging. Se pohja, miltä ponnistaa. Se puuttuu. Tarvin tukikohdan ja sellasen Kodin, jonka tunnen omakseni ja jossa pätee mun säännöt.

Oon taas nukkunut niin paljon, että vuorokausi lyhenee merkittävästi. Toivottavasti tää aikakausi loppuu kohta.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lähtölaskenta

Tänään on jo sunnuntai. Huomenna on maanantai ja uusi viikko alkaa. Nyt jo oon lamautunut enkä saa aikaan mitään.

Kuinka mä selviän hengissä?

lauantai 9. elokuuta 2014

Terveystarkistuksia ja verenluovutushaaveita.

Mulla on lähiaikoina ollut välistä vähän huono olo. Siis sen verran usein näitä huonovointisuuskohtauksia on ollut, että kävin hiukan tutkittava asian suhteen. 

Musta otettiin verikoe ja sydänkäyrä, jotka molemmat olivat juuri sellasia, kuin pitikin. Todennäköisin syy näille huimauksille on se, että kesällä on öisin ollut niin kuuma, että mun muutenkin superherkkä uni on häiriintynyt. Mä en ihan suoranaisesti narskuttele hampaita yöllä, mutta sillä lailla puren yhteen hampaita, ja nämä tuntemukset ovat ilmeisesti seurausta siitä.


Tämä pointti tässä kuitenkin siis oli se, että musta otettiin verikoe. Musta ei ole koskaan aiemmin otettu verikoetta, koska jostain syystä nuo piikit pelottaa mua älyttömästi. Hyvä kun olen rokotukset saanut otettua. Olin ihan uskomaton sankari.

Verikokeen ottaminenhan toimii niin, että tuohon kyynärtaipeeseen tökätään neula, jossa on kiinni sellainen ampullipullojuttu. Jos ampulleja tarvitaan monta, neulaa ei oteta välissä pois, vaan neulassa kiinni oleva ampulli vaan vaihdetaan. Oikeastaan mun mielestä tää oli aika hirveää, koska tunsin sen neulan liikkeuvan ja hytkyvän ampullia vaihdettaessa. Ristus, että teki mieli itkeä, mutta en edes itkenyt.

Haluaisin ihan älyttömästi käydä luovuttamassa verta, koska verestä on aina pulaa ja jotenkin olisin onnellinen saadessani auttaa. En tiedä edes mun veriryhmää, koska tosiaan olen niitä neuloja vältellyt kuin ruttoa, mutta kai sitä verta kuluu, vaikka mulla olisi joku yleinenkin veriryhmä. 

Olen tietysti aika pikkuinen, joten veren luovuttaminen olisi siinäkin mielessä vähän hankalaa. SPR:n veripalvelun internetsivuilla sanotaan, että verenluovuttajan tulee painaa vähinään 50kg, ja aika lailla siinä ympärillä painoni kieppuu. Tämän tiedon sain nettisivuilla olevasta testistä, jossa testataan kelpoisuutta verenluovuttajaksi.

En koe olevani vielä valmis verenluovutukseen, mutta ehkä jonain päivänä pääsen sen verran yli tästä neulaamispelostani, että uskaltaudun mukaan ja voin parhaimmillaan pitää jonkun ihmisen hengissä verta luovuttamalla. Olen jo yhden askeleen lähempänä. 

maanantai 4. elokuuta 2014

Alanya

Päivää Suomi! Tulin eilen Turkista kotia. Tänään aamulla oli jo ensimmäinen työpäivä. Pakko sanoa, että olen kyllä käynyt todella hitaalla tänään. Nyt tässä illalla oon pikkuhiljaa alkanut tajuta, että olen taas kotosalla.

Oltiin Turkissa tosiaan Alanyassa. Reissussa oli mukana isoveljeni, Ee ja minä itse. Isä, isän avovaimo, avovaimon pieni poika ja nuorempi pikkusiskoni menivät samaan hotelliin eli Isabellaan päivää aikaisemmin, joten hekin siis olivat mukana. Lämpöasteita oli miljoona. Suomessakin oli kyllä lämpöennätyksiä mitattu, mutta Turkissa oli ihan oikeasti ihan mielettömän kuuma. Suorassa auringossa varmasti 40*c.




Ruoka oli aivan käsittämättömän hyvää. Isoveli totesi, ettei matkan aikana ollut syönyt yhtään mitään pahaa/tylsää/jne. ja mun on kyllä pakko yhtyä tähän. Mun ruokavalio tietysti on hiukan suppeampi, kuin monen muiden reissaajien, mutta kanaa tuli suurkulutettua. Riisi oli jostain syystä ihan älyttömän hyvää. Olisin voinut syödä vaikka pelkkää riisiä. Nam.

Oikeastaan lähes kaikki annokset sisälsi paljon sortteja ja erilaisia vihreitä. Tietysti jotkut pizzat nyt oli annoksena hiukan yksinkertaisempaa muotoa, mutta muuten annokset olivat oikeasti ihan ilo silmällekin. Aamupalallakin hotellilla oli tehty kaikennäköisiä kurkku- ja tomaattikukkasia. Aika hauskoja.

Ee sai myöskin pitää yllä lemppariruokavaliotaan, niinkuin alla olevista kuvista voinee päätellä.. :D


Kulttuuri näkyi päivittäin katukuvassa. Turkki on islaminuskoinen maa ja useamman kerran päivässä moskeijojen minareeteista pasahti käyntiin rukouskutsut. Rukouskutsujen ajaksi kaikkialla pysäytettiin musiikki. Satuimme paikalle juuri ramadanin päättymisen aikaan, jonka vuoksi rukouskutsuja saattoi olla useamminkin kuin yleensä, mutta en ole ihan varma tästä. Ramadanin aikana on paasto, ja paaston päättymistä juhlittiin kolmepäiväisellä sokerijuhlalla.


Hotellin puolesta ohjelmaa oli tarjolla jos jonkinlaista. Viikon aikana hotellilla järjestettiin Turkkilainen ilta, jossa nähtiin vatsatanssia ja perinteistä dervissin, suufilaisen mystikkoliikkeen uuden tulokkaan tanssia, jossa loputtomalla pyörimisellä on tarkoitus päästä lähemmäs Jumalaa. En tosin tiedä, että oliko kyseinen tanssija ihan oikeasti dervissi, vai tanssiko hän tällainen shown puolesta tanssia harjoittava henkilö.

Ohjelmissa on tapana sisällyttää yleisöä mukaan. Minä kävin viikon aikana vatsatanssimassa perinteistä vatsatanssia, ja tuli myös tanssittua joku pythonboawhatever niskassa. Tietysti kärmes oli hyvinkin rauhoitettu ja tokkurainen, jotta sen turistin (ja lasten!) päälle uskalsi laskea. Sääli sinänsä.



Maisemat olivat tosi kauniita. Kävimme parilla reissulla ympäri Alanyan. Kalekukkuloilla olevat linnakkeen jäännökset kertoilivat ajasta, jolloin Alanyaa hallitsivat merirosvot. Näkymät olivat todella hienot. Tulin ottaneeksi maisemakuvia myös meriretkellä. Jostain syystä unohdin sen, että tulen tosi helposti merisairaaksi, kun tälle reissulle ilmoittauduin. Nukuin melkein koko reissun. Välillä nousin ottamaan pari kuvaa ja sitten olikin pakko taas nukkua, että pysyin hengissä. 




Sain tosi kivan rusketuksen viikon aikana, mutta laivareissulla nukahtelin aurinkoon ja paloinkin hiukan. Pahin punoitus ja kirvely loppui parissa päivässä. Olen kyllä superkiitollinen tästä mun auringonkestävästä ihosta. En pala lähes koskaan, ja jos vähän palankin, niin ei se kauaa kaivele. Reissun alussa pohjarusketuksena oli yksi Yyterin reissu ja silti paloin ainoastaan, kun nukuin viisi tuntia suorassa auringossa. Kiitti äiti, parhaat geenit. <3



Hotellilla vaikutti myös pieni hampaidenvaihtoikäinen Rhodesianmix Kassu, josta kirjoittelen varmaan enemmän Kotiluolan puolelle. Kassun ansiosta mulle supertärkeät arkirutiinit eivät ihan täysin kadonneet. Sain joka aamu käydä aamulenkillä ja fiksailla päivän ruuat. Kassusta sen verran voin mainita, että roskiksesta vauvana löytynyt tyllerö muuttaa Suomeen rokotusohjelman ja muiden tärkeiden juttujen hoiduttua.


Suomalaisiin verrattuna tutustuminen turkkilaisiin ihmisiin on paljon helpompaa. Eräässä kaupassa ollessamme kaupan myyjä kutsui meidät teelle myöhemmin kanssaan ja kävimmekin käyttämässä tarjouksen. Juttelimme siellä turistikulttuurista, irtoseksistä, mun absolutismista ja muista sellaisista kevyistä jutuista, joista puhutaan, kun istutaan iltaa ihmisten kanssa ekaa kertaa. :D Jotenkin siellä oli tosi paljon helpompaa päästä ihmisten kanssa samoille taajuuksille. Tai nopeampaa ainakin.

Hotellin allasbaarilla töitä tekevien poikienkin kanssa tuli tutustuttua aika äkkiä. Välistä tuli kuultua aika rietastakin läppää, mutta mulla on veriperintönä laaja huumorintaju. 


Koin siinä mielessä jotenkin ihanaa samankaltaisuutta näiden ihmisten kanssa. Suomessa sitä joutuu aina muistelemaan, että ketään ei saa koskea tai halata, eikä missään äänen voimakkuus saa ylittää tuulessa kahisevien puunlehtien desibelejä. Turkissa ihmiset ovat tulta, niin hyvässä kuin pahassa. Sopisin sinne tosi hyvin, jos siellä olisi 40 celciusta matalampi lämpötila. :D

Olin jotenkin kovin otettu varsinkin siitä, kun lähtiessäni kotimatkalle hotellin vastaanoton nainen tuntui aistivan pienen liikutuksen musta ja nappasi mut halaukseen, vaikka hänen kanssaan en oikeastaan ollut kuin päiväät huikkaillut ohi kulkiessa. 

Kaikenkaikkiaan reissu oli upea. Haaveilen siitä, että menisin tuonne vielä äitini kanssa tyttöjen reissulle. Turkki jäi sydämeen. Kiitos kaikille.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pää soi.


Pikkusen tämä remputus soi päässä! Pikkusiskoni oli yötä luonani tuossa pari päivää sitten. Kyllä sen kanssa on kiva touhottaa. Kuunnella musiikkia liian lujalla, syödä nannaa ja tytöstellä. Pikkusiskot on tosi hyviä sellasissa jutuissa.


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Miukaus




Tämä kyseinen pikkubuddha kahvakuula vapisuttelee sydänalaani tämän tästä!